Tässä luonnoksessa pyritään vähentämään ja rauhoittamaan liikennettä aukiolla, ja luomaan nykyistä enemmän tilaa ihmisten oleilulle torilla. Kajaaninkadusta ja Porvoonkadun länsiosasta tehdään umpiteitä, ja enään ainoastaan bussit ja taksit saavat kulkea Siwan edustalla olevalle tienpätkällä. Bussi- ja taksikaista on ajateltu yhtenäseksi osaksi toria, siten että ajoreitti on erotettu muusta torista tolppariveillä. Luonnoksen mukaan aukiolta poistuu 12 autopaikkaa - lienee hyväksyttävä hinta Alppilan keskustan viihtyisyyden kohentamisesta?Tässä luonnoksessa ei vielä oteta kantaa, miten paremmin sijoitella torin lukuisat kierrätyspöntöt ja muut rakennelmat. On varmaan hyvä, että kierrätyspöntöt sijaitsevat kaupan lähellä, mutta ne voisi järjestää suoriin riiveihin ja kenties piilottaa jollain aidalla.
Pitäisikö aukiolla olla jokin suurehko, aukea tila tapahtumia varten? Olisiko sopivaa kaataa muutama puu tämän aikaansaamiseksi?
Videofirman edessä oleva puistikko näköjään käytettään lähinnä koirien pissattamiseen - pitäisikö puistikosta tehdä virallisestikin koirapuisto aitauksineen ja roska-astioineen?
Nykytilanne
Kuvan ruskeat alueet ovat jalankulkualueita, ja kuten kuvasta huomaa, ajoväyliä on paljon ja jalankulku alueella on hankalaa. Liikenneongelmien lisäksi alueen asukkaat ovat valittaneet torin epäsiisteydestä - torin keskelle on suunnittelemattomasti sijoitettu monenlaisia rakennelmia ja kierrätysastioita.